UTDRAG UR VÅR JUBILEUMSSKRIFT:
70 ÅR ÄR ALLT OCH INGENTING INOM KONSTEN
Bildkonstföreningen Jakarte har levt ett långt liv där verksamheten, synligheten och fokus skiftat genom tiderna. Men föreningen har alltid varit aktiv och framåt och verkligen kämpat för bildkonsten i Jakobstad.
Det har varit utställningar både av egna medlemmar och inbjudna gästkonstnärer från Finland och världen. Föreningen har varit stor i munnen vid behov och i många år fanns en stark kamp om att få utrymmen både för skapande och utställningar. Vi ser nu ödmjukt på vår fina lokal i Tobaksmagasinet.
Under många år valdes ”Årets konstnär” – däribland Annie Krokfors som också höll kurser för medlemmarna, och Erik Knif och Sven Svanbäck som båda varit särskilt aktiva i föreningen under flera decennier. Det har också förekommit ”Månadens utställare” vilket var både ambitiöst och inspirerande. Det är kanske något vi kunde fundera på framöver.
Det har lagts stort värde i att staden köpt in konst. Och också Jakarte har i dagsläget en gedigen konstsamling som skulle förtjäna att ses av fler. Vi hoppas få ännu mer aktivitet i ateljén vid Tobaksmagasinet så att det inte blir bara en plats för skapande utan också för att se konst.
Som Wava berättade var utfärder och veckolånga läger vanligare förr i föreningen. Det hölls kurser med verkliga proffs, på vackra platser i vår närmiljö, och det har gjorts konstresor längre bort i Finland.
Även om vår egen ateljé känns som något av det viktigaste som håller föreningen sammansatt och på jorden så kanske vi också blivit mer bekväma. Säkerligen kommer pandemin att forma all typ av verksamhet framöver och träffar utomhus i naturen är ett ypperligt sätt att fortsätta träffas i konstens namn.
De senaste åren har verksamheten varit stabil och medlemsantalet har legat mellan 80 och 120. Sommarutställning hålls varje år och där får alla bidra med minst ett verk. Den jurybedömda årsutställningen som oftast hålls i december är alltid populär. Tre Städer-utställningarna har också ambulerat de senaste åren.
Det har hållits kurser i många olika tekniker både vår och höst, och ibland också målardagar sommartid.
Vi försöker nu återuppliva öppen ateljé-kvällar med jämna mellanrum för att återgå till att föreningen kan vara både vardagsrum, ateljé, lärosal och lekplats.
Men förutom konkret verksamhet så har det funnits många tankar, idéer och drömmar gällande vad Jakarte ska vara för bildkonsten i Jakobstad och hur man bäst ger kvalitet till medlemmarna.
I jubileumsskriften för 35 år, det vill säga 1985, skriver Gerd Sunngren bland annat att föreningen vill höja sin image och inte hålla kursverksamhet på amatörnivå utan erbjuda specialkurser med yrkeskonstnärer. Det har i flera perioder funnits växtspurter då föreningen velat växa ur sina amatörpalettartistkläder och öppna sig för världen.
”Vi skall lära oss att med stora vidöppna ögon betrakta konsten i ett mera globalt perspektiv och hålla oss á jour med den konst som finns utanför stadsgränsen (och med oss publiken).”
Då föreningen firade 40 år 1990 hade samhället kommit emot lite för att möta konsten och insett vikten av ett rikt kulturliv. Konstvännerna blev Jakarte, och staden lovade utställningsutrymmen.
Då skriver Richard Sjölund, kulturnämndens ordförande, såhär:
”Bildkonsten, likaväl som andra konstarter, har varit tillgänglig för ett fåtal. Konst har för många varit något ”fint”, ouppnåeligt och kanske till och med onödigt. Men verklig konst är alltid en del av livet självt.
Vi lever i en tid där kulturen tillmäts allt större vikt. Arbetstiden förkortas och vi kan i allt större utsträckning än tidigare ägna oss åt kulturella sysselsättningar, antingen som producenter genom någon skapande aktivitet eller som konsumenter. Det är angeläget att vi i Jakobstad ger bildkonsten fullgoda utvecklingsmöjligheter.”
Men som vi alla vet kom laman på 90-talet vilket lamslog många delar av samhället. Och på senare tid en allt hastigare digitalisering och allt större fokus på produktivitet och karriär. Vi lever i ett stressigt samhälle med alltmer avstånd till varandra och föreningsliv blir alltmer ovanligt.
Med konsten och föreningen har vi gått från något obskyrt och otillgängligt, från en kamp om utrymmen och uppmärksamhet, via en tid av utveckling då stad och stat var mer tillmötesgående, till att igen känna en oro inför en alltmer osäker kulturframtid.
Vi ser inte bara motgångar i samband med pandemin, utan också innan dess började allt fler inbesparingar äta av kulturen. Vi ser konstskolor sparas in tills de försvinner helt och muséer och gallerier har svårt att hålla dörrarna öppna. Men ännu har Jakobstad kulturutbildningar vid Novia och en hel generation nya konstnärer som kan ta Jakartes gedigna arv in i framtiden.
Att föryngra Jakarte och öppna dörrarna ännu en gång mot den globala konstvärlden är inte att vända dess 70-åriga historia ryggen. Tvärtom. Det är att förstora, fördjupa och utvecklas, samtidigt som vi kan bjuda världen på våra erfarenheter och vår konst.
Jakarte har alltid behövt nya, unga medlemmar för att hålla föreningen vid liv och i kontakt med nya strömningar. Så också nu. Men det är med kärlek och värme vi tackar alla medlemmar som gett liv åt föreningen och Jakobstads kulturliv under alla dessa år. Vi behöver alla sorter.
I Jakarte kan konst och konstnärer mötas över generationsgränser. Och över konstteknikgränserna. Akvarell som keramik. Tonåringar som pensionärer. Amatörer såväl som professionella.
Jakarte kan och vill erbjuda alla det bästa möjliga inom bildkonsten och vi behöver fortsätta mötas i utveckling, lärande och lek. Om det är något jag tror på så är det konst och kultur som grundpelare i samhället, och styrkan i österbottnisk talkoanda och gemenskap.
Med hopp om en färgsprakande framtid, och kanske festligheter då vi fyller 71 istället.
// Alexandra Sandbäck, ordförande
70 VUOTTA – TAITEEN IÄSSÄ KAIKKI EIKÄ MITÄÄN
Kuvataideyhdistys Jakarte on elänyt pitkän elämän, jonka aikana toimintaympäristö, arvot ja tavoitteet ovat vaihdelleet. Yhdistys on aina ollut aktiivinen, tulevaisuuteen suuntautuva ja se on todellakin saanut taistella kuvataiteen puolesta Pietarsaaressa.
Näyttelyitä on pidetty sekä omille jäsenille että vieraileville taiteilijoille muualta Suomesta ja maailmalta. Yhdistys on myös osannut pitää tarvittaessa ääntä itsestään. Taistelu omasta näyttelytilasta ja omista tuotantotiloista kesti vuosia. Omat upeat tilat Tupakkamakasiinilla ovat vieläkin päivittäinen kiitollisuuden aihe.
“Vuoden taiteilija” valittiin useiden vuosien ajan. Heistä esimerkiksi Annie Krokfors piti myös koulutuksia muille yhdistyksen jäsenille, lisäksi Erik Knif ja Sven Svanbäck olivat aktiivijäseniä useiden vuosikymmenten ajan. Yhteen aikaan nimettiin myös “Kuukauden näyttely”, joka oli sekä kunnianhimoista että inspiroivaa. Itse asiassa idea tuntuisi elvyttämisen arvoiselta tulevaisuudessakin.
Kaupungin taideostot ovat merkinneet yhdistykselle paljon. Nykyään Jakartella itselläänkin on edustava taidekokoelma, joka ansaitsisi päästä useammin yleisön eteen. Toivottavasti Tupakkamakasiinin näyttelytilaa voidaan tulevaisuudessa elvyttää entisestään. Siellä olevan ateljeen soisi toimivan taiteen tekemisen lisäksi paikkana, jossa taidetta pääsee myös näkemään.
Kuten Wava kertoi, olivat erilaiset retket ja viikkoleirit tavallisempia yhdistyksen alkuaikoina. Kurssien opettajina toimivat ammattilaistaiteilijat ja niitä pidettiin luonnonkauniilla paikoilla lähiseuduilla. Tehtiin myös taidematkoja ympäri Suomea.
Vaikka oma ateljee onkin yhdistyksen keskeinen ja sitouttava tekijä voi olla, että se on tehnyt meistä mukavuudenhaluisempia. Pandemian vaikuttaessa kaikkeen toimintaamme tulevat alkuaikojen tapaamiset ulkona luonnossa olemaan taas erinomainen tapa tavata taiteen vuoksi.
Viimeisten vuosien aikana toiminta on ollut tasaista ja jäsenmäärät ovat vaihdelleet 80:n ja 120:n välillä. Joka kesä järjestetään kesänäyttely, johon jokainen saa lähettää ainakin yhden työn. Sen lisäksi suosittu on ollut joulukuun vuosinäyttely. Sen teokset valitsee tuomaristo. Viime vuosien uutuuksista on mainittava Kolme kaupunkia -näyttely.
Sen lisäksi järjestämme kursseja eri tekniikoista sekä keväisin että syksyisin, joskus kesiin ovat kuuluneet myös maalauspäivät.
Nyt olemme yrittäneet elvyttää säännölliset Avoin ateljee -illat, ihan vain muistuttaaksemme itsellemme, että ateljee voi olla olohuone, työhuone, opiskelutila ja leikkipaikka.
Konkreettisen toiminnan taustalla ovat aina vaikuttaneet ajatukset, ideat ja haaveet siitä, miten Jakarte voi parhaiten edistää kuvataiteita Pietarsaaressa ja siitä, miten yhdistys voisi palvella yhdistyksen jäseniä parhaiten.
35-vuotisjuhlajulkaisussaan vuonna 1985 Gerd Sunngren kirjoitti esimerkiksi, että harrastelijakurssien lisäksi yhdistys voisi, imagoa kohottaakseen, tarjota erikoiskursseja ammattimaisille taiteilijoille. Yhdistyksen historiassa on monia vaiheita, jolloin on haluttu kasvaa yli harrastelijamaalari-imagosta kohti suurempia kuvioita.
“Meidän tulee avata silmämme ja nähdä taide osana maailmanlaajuista perspektiiviä, pidettävä itsemme ά jour myös kaupunginrajojen ulkopuolella olevaan taiteeseen nähden (yleisö mukana kulkien).”
Yhdistyksen täyttäessä 40 vuotta vuonna 1990 oli yhteiskunnassa otettu askel taidemyönteisempään suuntaan, vireän kulttuurielämän arvo oli huomattu. Taiteenystävistä tuli Jakarte, ja kaupunki lupasi oman näyttelytilan.
Richard Sjölund, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, totesi:
“Kuvataide, kuten muutkin taiteen lajit, ovat olleet liian harvojen saatavilla. Taidetta on pidetty “hienosteluna”, vaikeasti tavoitettavana ja jopa tarpeettomana. Sen sijaan taide on nähtävä osana itse elämää.
Ajalle on tyypillistä kulttuurin merkityksen nousu. Arkityöhön käytetty aika oli lyhentynyt ja meillä on, enemmän kuin koskaan aikaisemmin, aikaa omistautua kulttuurisille riennoille, joko taiteen tuottamiselle jonkin harrastuksen kautta tai taiteen kuluttajana. Meidän on Pietarsaaressa pikaisesti järjestettävä kuvataiteen kehittymismahdollisuudet täyteen mittaansa.”
Kuten kaikki tietävät, 90-luvun lama lamautti useat yhteiskunnan alueet. Sen jälkeistä aikaa leimaa nopean digitalisaation aika, jolloin keskiössä ovat tuottavuus ja urasuuntautuneisuus. Elämme stressaavassa yhteiskunnassa, erillään toisistamme. Yhdistyselämä muuttuu koko ajan harvinaisemmaksi.
Taiteen ja yhdistyksen näkökulmasta olemme siirtyneet marginaalista valtavirtaan. Alun taistelu omasta toimitilasta ja tunnustuksen saamisesta, väliaikainen hetki, joilloin kaupunki ja valtio osoittivat vastaanottavaisempaa asennetta taide-elämää kohtaan, ovat vaihtuneet nykytilanteeseen, jota leimaa huoli ja epävarmuus kulttuurin tulevaisuudesta.
Pandemiaa ei voi syyttää kaikista vastoinkäymisistä, jo sitä ennen erilaiset säästötavoitteet nakersivat kulttuuria. Taidekoulujen säästötavoitteet johtivat siihen, että koulut lopetettiin kokonaan ja museoilla ja gallerioilla on vaikeuksia pitää ovensa avoimina. Pietarsaaressa vielä Novian kulttuurikoulutus ja kaupungissa onkin kokonainen sukupolvi uusia taiteilijoita, jotka tulevat jatkamaan Jakarten arvokasta perintöä.
Jakarten sukupolvenvaihdos ja näkökulman suuntaaminen kansainväliseen taidemaailmaan ei tarkoita yhdistyksen 70-vuotiaan historian unohtamista. Päinvastoin. Vanhaa laajentamalla, syventämällä ja kehittämällä me tarjoamme maailmalle sekä kokemuksemme että taiteemme.
Jakarte on aina tarvinnut uusia, nuoria jäseniä yhdistyksen elämän jatkumiseksi ja luomaan kosketuspintaa uusimpiin virtauksiin. Näin on myös nyt. Kiitämme rakkaudella ja lämmöllä jokaista yhdistyksen jäsentä, joka on elävöittänyt yhdistystä ja Pietarsaaren kulttuurielämää vuosien aikana. Jokainen on meille arvokas.
Jakartessa taide ja taiteilijat ovat aina ylittäneet sukupolvien ja eri taidelajien väliset erot. Akvarelli ja keramiikka yhdessä. Teini-ikäiset ja eläkeläiset. Aloittelijat ja ammattilaiset.
Jakartella on mahdollisuus ja halu tarjota parasta mahdollista laatua kuvataiteen saralla ja meidän täytyy jatkaa työtä kehityksen, oppimisen ja leikin parissa. Uskon, että juuri taide ja kulttuuri ovat yhteiskunnan tukipilareita, voima pohjanmaan talkoohengen ja yhteisöllisyyden takana.
Tulevaisuutemme olkoon värejä täynnä, ja ehkä ne juhlatkin saadaan, ehkä jo ensi vuoden 71-vuotisjuhlat.
// Alexandra Sandbäck, puheenjohtaja